Menneet hankkeet

Tulevaisuuden työkyky

Tulevaisuuden työkyky – Korkeakouluopiskelijoiden opiskelukyvyn ja opintojen edistäminen digitaalisuutta hyödyntäen – hanke oli ryhmähanke, jossa olivat mukana Joensuun seudun erilaiset oppijat ry, Karelia ammattikorkeakoulu ja Savonia ammattikorkeakoulu. Hankkeen tavoitteena oli tukea korkeakouluopiskelijoiden opiskelukykyä ja parantaa opiskelun haasteiden varhaista tunnistamista. Joensuun seudun erilaiset oppijat ry toimi hankkeessa erityisesti oppimisvaikeuksien ja saavutettavuuden asiantuntijana. Ryhmähankkeessa toteutettiin työkaluja, menetelmiä ja toimintoja opiskelijoiden varhaiseen tukeen.

Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto.

Hankkeen toiminta-aika oli 1.8.2023-31.7.2026. Lisätietoja hankkeesta antaa toiminnanjohtaja Päivi Ainasto p. 044 282 0029 tai paivi.ainasto@lukijose.fi.

Hankkeen tuloksia

Hankkeen päätyttyä ryhmähankkeesta kirjoitettiin loppujulkaisu, jossa hankkeen tuloksista kerrotaan yksityiskohtaisesti.

Digitaalinen oppimisvaikeuksien puheeksi ottamisen väline POV
Hankkeessa digitalisoitiin sähköiseksi kyselyksi JOSE ry:n Elinikäisen oppimisen keskus -hankkeessa kehitetty oppimisvaikeuksien puheeksi ottamisen väline POV. Kehittämistyö käynnistyi syksyllä 2023. Silloin välinettä muokattiin vastaamaan sähköisen käytön vaatimuksia ja parantamalla sen luotettavuutta ja käytettävyyttä verkossa. POV koostui neljästä osa-alueesta: lukivaikeudesta, tarkkaavuuden vaikeudesta, matematiikan vaikeudesta ja hahmotusvaikeudesta. POVin kehittämisen tärkeänä edellytyksenä oli saavutettavuus. Siihen rakennettiin selkeä rakenne, ruudunlukijan ja näppäimistökäytön tuki sekä puhetoiminto. Lisäksi huomioitiin riittävä värikontrasti ja tekstin skaalautuvuus. Näitä ominaisuuksia testattiin opiskelijoiden kanssa. POV toteutettiin suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Vastaamisen jälkeen mittari tuottaa yhteenvedon neljästä osa-alueesta ja arvion mahdollisista oppimisvaikeuksista, mikä tukee oppimisen haasteiden tunnistamista ja puheeksi ottamista.

Koulutukset ja saavutettavuusohjaukset
JOSE ry tarjosi koko hankkeen ajan aktiivisesti ohjauksia ja koulutuksia saavutettavuuteen. Ohjauksia toteutettiin opettajaryhmille sekä yksittäisille opettajille. JOSE järjesti myös opettajille saavutettavuuspajoja, jotka räätälöitiin opettajien toiveiden mukaan. Lisäksi JOSE kiersi opettajakokouksissa sekä opettajille suunnatuissa tapahtumissa kertomassa saavutettavuudesta. JOSEn näkyvin saavutettavuustyö oli kuitenkin Opettaja oppimisen tukena -koulutussarja, joka piti sisällään kymmenen saavutettavan opetuksen eri teemaa. Opettaja oppimisen tukena -koulutussarja herätti kiinnostusta valtakunnallisesti.

Opiskelutaitokokonaisuus
Hankkeessa havaittiin tarve opiskelutaitojen kehittämiseen. Hankkeessa kehitettiin opiskelutaitokokonaisuus, jonka tavoitteena oli vahvistaa opiskelijoiden opiskelutaitojen kehittymistä. Kokonaisuuteen kuului opiskelutaitokysely, jonka perusteella opetusta ja ohjausta kohdennettiin oikeaan kohteeseen. Kyselyyn on hyödynnetty Juusolan (2023) tekemää mittaria. Kyselyn perusteella laadittiin opetusta opiskelutaidoista. Tätä varten kehitettiin opiskelutaitomateriaali, johon kuului luentomateriaali, lähiopetusmateriaali ja etäopetusmateriaali. Kyselystä puolestaan tehtiin kaksi versiota: ryhmälle hyödynnettävä Webropol kysely ja ohjauksessa hyödynnettävä itsearviointikysely. Materiaalin ja kyselyn käyttöön luotiin ohjeistus ja käyttökoulutus. Lisäksi JOSE ry toteutti yhteistyössä Karelia ammattikorkeakoulun kanssa opiskelutaidoista opintojakson Tehoa opiskeluun – opiskelutaidot haltuun (2op).

Vertaistukiryhmät
Opiskelijoille tarjottiin Oppimisen olohuone vertaistukitoimintaa, johon opiskelijat kokoontuivat säännöllisesti maanantaisin. Opiskelijat kokoontuivat JOSEn toimistolla ja saivat työstää opintoihinsa liittyviä tehtäviä. Tarjolla oli tarvittaessa ohjausta, tukea ja erilaisia oppimisen apuvälineitä, jotka tukivat opiskelun suunnittelua, keskittymistä ja tehtävien etenemistä. Lisäksi hankkeessa JOSE toteutti vertaistukiryhmän etänä opiskelijoille, jotka kokivat oppimiseen liittyviä haasteita ADHD:n näkökulmasta.

Julkaisut ja materiaalit
Hankkeen aikana kehitettiin opiskelutaitokysely sekä opiskelutaitomateriaali, jotka voi käyttää opetukseen tai opiskelutaitojen opiskeluun. Materiaaliin kuuluu myös tunnetaitokortit sekä keskittymisen ja ajanhallinnan muistipeli. Materiaalit ovat myös englannin kielellä. Hankkeessa kehitetty Puheeksi ottamisen väline on vapaasti käytettävissä verkossa. Lisäksi hankkeen tuloksena syntyi Kaikki ovat saavutettavissa – käsikirja. Materiaalit ovat vapaasti käytettävissä JOSE ry:n materiaalipankissa.

Opettajille suunnatut Opettaja oppimisen tukena- koulutukset ovat tarjolla Tulevaisuuden työkyky-hankkeen verkkosivulla. Lisäksi hankkeessa julkaistiin kolme artikkelia, jotka käsittelevät saavutettavuutta korkeakoulussa. Ensimmäinen artikkeli, opiskelutaitojen tukeminen korkeakoulussa – alustavia havaintoja kehittämistyöstä toteutettiin yhteistyössä Karelia ammattikorkeakoulun kanssa. Toinen artikkeli Kaikille saavutettava opetus – Universal Design for Learning tehtiin yhteistyössä toisen TeachPen-hankkeen kanssa. Kolmas artikkeli Kaikki ovat saavutettavissa – saavutettavuus korkeakoulussa kokoaa yhteen saavutettavan opetuksen rakenteet.

Kiitämme lämpimästi kaikkia hankkeeseen osallistuneita opiskelijoita, opettajia, ohjaajia ja yhteistyökumppaneita!

Elinikäisen oppimisen keskus

Elinikäisen oppimisen keskus oli Joensuun seudun erilaiset oppijat ry:n hanke. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa aikuisten perustaitoja laskemisessa, lukemisessa ja kirjoittamisessa, digitaidoissa ja opiskelutaidoissa, perustaa esteetön tila taitojen vahvistamista varten ja kehittää työkalu aikuisten oppimisvaikeuksien huomaamiseen ja puheeksi ottamiseen eri alojen ammattilaisille.

Elinikäisen oppimisen keskus -hankkeen yhteistyökumppaneita olivat Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Karelia ammattikorkeakoulu, Riveria, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry, Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry ja Erilaisten oppijoiden liitto ry. Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto.

Hankkeen toiminta-aika oli 1.2.2019 – 31.1.2022. Lisätietoja hankkeesta antaa toiminnanjohtaja Päivi Ainasto p. 044 282 0029 tai paivi.ainasto@lukijose.fi.

Hankkeen tuloksia

Hanke alkoi helmikuussa 2019. Alun perehtymisen ja suunnitteluvaiheen jälkeen ensimmäiset ohjattavat kohdattiin kesällä 2019. Palvelua markkinoitiin sanomalehdissä, somessa ja jalkautumalla eri tapahtumiin. Elinikäisen oppimisen keskuksen kalustus ja ikkunateippaukset saatiin valmiiksi loppukesällä 2019. Keskuksen sisustus on raikas ja hyvin toimiva: olemme voineet tarjota asiakkaille sekä rauhallista tilaa yksin työskentelyyn että erilaisia tiloja ryhmätyöskentelyyn. Josen tavoitteena on säilyttää keskus hankkeen jälkeenkin asiakkaiden käytössä.

Elinikäisen oppimisen keskus -hankkeen toiminnan nimi oli Oppimisen olohuone aikuisille. Oppimisen olohuoneen toiminnan rungon muodostavat yksilöohjaukset, maanantain oppimisen ja keskiviikon oppimispajat sekä varattavat työskentelytilat. Näihin kolmeen toimintoon osallistujien määrä on vaihdellut koko hankkeen ajan 15 ja 27 välillä viikossa, ja yhteensä hankkeessa on ollut 165 asiakasta. Korona keskeytti ryhmätoiminnat keväällä 2020, mutta yksilöohjaukset jatkuivat hyvin luontevasti etäyhteyksin. Kaudella 2020-21 toiminta jatkui koronatilannetta seuraten. Saimme lisärahoitusta syksyllä 2020, mikä mahdollisti kolmannen oppimisvalmentajan aloittamisen ja toiminnan laajentamisen maakuntaan. Korona aiheutti peruuntumisia, mutta paljon pystyimme toteuttamaan etänä. Teimme yhteistyötä oppilaitosten, terveydenhuollon, kuntien ja yhdistysten kanssa, ja ohjasimme asiakkaita puolin ja toisin tarpeen mukaan eteenpäin.

Ohjauksissa käsiteltiin mm. ajanhallinnan pulmia, kohennettiin lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitoja sekä opeteltiin tietokoneen ja älylaitteiden peruskäyttöä. Asiakkaiden palautteen perusteella JOSEn tarjoama tuki on ollut ratkaiseva esimerkiksi opinnoissa etenemiseen tai arjen helpottamiseen. Yksi asiakas kuvaili antamiamme vinkkejä niin, että olo on kuin lottovoiton saaneella – niin suuri merkitys niillä oli hänen arkensa sujumiseen oppimisvaikeuden kanssa.

Oppimisen olohuoneen ydintoimintojen rinnalla edistimme hankkeen muita tavoitteita. Kävimme Lieksassa, Nurmeksessa ja Kiteellä kertomassa oppimisvaikeuksista ja toiminnastamme. Pidimme Karelia ammattikorkeakoulun kieltenopettajille koulutuksen oppimisvaikeuksista alkutalvesta 2020 ja opinto-ohjaajille keväällä 2021, samoin Itä-Suomen yliopiston kielikeskusten henkilökunnalle syksyllä 2021. Kokosimme yhteen oppimisvaikeuksisten aikuisten ohjauksen periaatteita ja menetelmiä: Oppimisen tuen pieni käsikirja on tulostettavissa täältä. Tavoitteena oli myös kehittää apuväline oppimisvaikeuksien puheeksi ottamiseen. Välinettä pilotoitiin syksyllä 2020. Lopullinen väline valmistui alkuvuodesta 2021, ja sen käyttöönottokoulutuksia pidettiin 2021-22 yli 130 eri aloilla asiakastyötä tekevälle ammattilaiselle.

Hankkeen aikana on kehitetty materiaalia oppimisen avuksi. Ne ovat vapaasti tulostettavissa täällä.

Laadimme myös työnantajille huoneentaulut oppimisvaikeuksisten työntekijöiden tukemiseksi. Yksi innovaatioistamme on lainattava apuvälinereppu, josta lisätietoa täällä.

Kiitämme lämpimästi kaikkia hankkeeseen asiakkaana tai yhteistyökumppanina osallistuneita!

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.