Jaa osaamistasi ja tue toisen oppimista! Tule opettajaksi tai talkoolaiseksi!

 

Vapaaehtoinen Jelppari: Vapaaehtoinen Jelppari tukee opiskelijaa, jolla on opinnoissaan pulmia jossakin oppiaineessa. Kohderyhmänä ovat toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijat. Tukea tarvitaan etenkin vieraissa kielissä. Vapaaehtoiset perehdytetään oppimisen ohjaamiseen ja erityistarpeiden huomioimiseen. Vapaaehtoinen tarvitsee vain halua tukea oppimista sekä jakaa omaa osaamistaan toiselle.

Lukirasti-ohjaaja: Lukirasteja järjestetään mm. peruskouluissa ja niissä tarkoituksena on johdattaa oppilaat tehokkaamman ja mielekkäämmän oppimisen tielle. Tavoitteena on, että jokainen oppilas löytäisi itselleen uusia oppimisen tapoja. Rasteilla harjoitellaan esimerkiksi lukutekniikkaa ja oppimista piirtämällä. Opettavaisia hetkiä riittää niin oppilaille kuin rastien vetäjillekin!

Talkoolaisia ja ohjaajia lastentapahtumissa: Järjestämme keväisin lapsiperheille suunnatun tapahtuman, johon kaipaamme paljon apukäsiä. Vapaaehtoisena voit esimerkiksi ohjata ja leikittää lapsia tai paistaa makkaraa. Kysy lisää, jokaiselle löytyy taatusti mieluisaa tekemistä. Tarjotaan lapsille yhdessä ikimuistoinen päivä!

Vertaistuki-chat: Jos sinulla on kokemusta oppimisen haasteista ja halua tukea muita, voit toimia vertaistuki-chat-päivystäjänä. Chat-päivystäjänä vastaat oppimisvaikeuksista kiinnostuneiden henkilöiden kysymyksiin.

Ajankohta: arkipäivisin tai -iltaisin, viikonloppuisin
Kesto: sovitaan erikseen
Paikkakunta tai alue: Joensuu
Katuosoite: Tiaisenkatu 28, 80200 Joensuu

Yhteystiedot:

Sari Haapala 044-2820028, sari.haapala@lukijose.fi

Linnea Breiling 044-2820037, linnea.breiling@lukijose.fi

 

Accessibility
Sulje
Tekstin koko
A- A+