Toiminnalliset menetelmät matematiikan oppimisessa

Työpajakoulutus perjantaina 21.4.2017 Yliopistolla Aurora-rakennuksessa

 

Ymmärrystä matematiikan oppimiseen toiminnallisilla menetelmillä!

Koulutuksen keskeisenä teemana on toiminnallisten menetelmien hyödyntäminen matematiikan oppimisessa ja opettamisessa. Toiminnalliset menetelmät auttavat matematiikan ymmärtämisessä aivan kaikkia ja erityisesti niitä, joilla on pulmia tai lukkoja matematiikan oppimisessa. Toiminnallisista menetelmistä on hyötyä matemaattisen ajattelun kehittymiselle eri koulutustasoilla niin perusopetuksessa kuin toisen asteen opinnoissakin.

Kymmenjärjestelmän hallinta on matematiikan kulmakivi ja se on perustana esimerkiksi desimaalilukujen ja mittayksiköiden muunnosten ymmärtämiselle. Työpajassa pääset kokeilemaan kymmenjärjestelmävälineistöä ja sen hyödyntämistä desimaaliluvuissa ja mittayksiköiden muunnoksissa. Lisäksi saat tietoa unkarilaisesta Varga-Nemenyi -menetelmästä, joka on oppilasta ja hänen ajatteluaan kunnioittava tapa opettaa matematiikkaa monipuolisin toiminnallisin menetelmin.

 

Koulutukseen on mahdollista osallistua kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

  1. Luento ja työpaja (AU204, 2. krs.) TÄYNNÄ!!!

klo 8 – 10 luento: Matematiikan oppimisvaikeudet ja niiden tukeminen toiminnallisin menetelmin

klo 10 – 11 Varga-Nemeney -menetelmän esittely

klo 11 – 12 lounastauko (lounas omakustanteinen)

klo 12 – 15 työpaja toiminnallisista menetelmistä (Luokka vaihtuu AU202, 2. krs.)

 

  1. Työpaja (AU202, 2.krs)

klo 8 – 11 työpaja toiminnallisista menetelmistä

klo 11 – 12 Varga-Nemeney -menetelmän esittely

 

Kumpaankin koulutuskokonaisuuteen mahtuu 25 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus sopii hyvin koulutuksen ammattilaisille, opiskelijoille ja vanhemmille tai muuten asiasta kiinnostuneille. Koulutus on ilmainen!

 

Paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Ilmoittautuminen: alla olevalla lomakkeella tai sihteeri@lukijose.fi

Huom! Ilmoita kumpaan koulutuskokonaisuuteen haluat.

Lisätiedot: 044 282 0029 tai sihteeri@lukijose.fi

Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumiset 18.4. mennessä.

 

jose-logo2     ray-logo

 

Tekstin koko